Aarteen Pikku Myy "Myy, Poni"
s. 17.5.2007
i. Herr Valburg KTK I
e. Mysan SWE KTK I
Omasta rautiaasta ponista olen aina haaveillut, no mutta nyt meillä kuitenkin on tumma väriä vaihtava poni. Myy oli alkuun hieman ujo (ja on kyllä jossain tilanteessa edelleenkin). Paikoillaan pysyminen oli vaikeaa ja kengittäjän ensimmäistä kertaa kavioita vuoliessa poni kävi istumaan ja rimpuili minkä voi. Tuo käytös on onneksi mennyttä aikaa. Myy on poni, johon voin hoitaessa luotaa 100 ja 1 prosenttisesti; se ei pure eikä potki; oikea mussukka. Tuttavien pienien lapsienkin olen uskaltanut antaa ponia hoidella luottavaisin mielin.
Säkäkorkeudeltaan Myy on vähän alle metrin korkuinen, mutta pienestä koostaan huolimatta se on osoittautunut sangen monipuoliseksi harrastekaveriksi näin aikuisellekkin. Myyn suhteen olenkin ollut aika omiva. Innokkaita poninhoitajia kyllä löytyisi, mutta nautin itse suunnattomasti tämän otuksen kanssa touhuamisesta. Se saa aina niin hyvälle tuulelle. Toki silloin tällöin vierailevat lapset, tuovat ponin arkeen mukavasti vaihtelua ja pitäähän heppakuumetta yrittää levittää uusiin sukupolviinkin.
Myy soveltuu lajiin, kuin lajiin. Sen kanssa voi kärryajella ja jos kunniahimoisesti treenailisi, voisi siitä olla vaikka ravi- tai valjakkoponiksi. Se kantaa ratsastajaa selässä ja hyppää esteitäkin sujuvasti, mutta laukka on vielä raakaa. Laukan nostot saattavat vielä aiheuttaa pukittelut.
Myy on loistava lenkkikaveri. Lenkkeilyt onnistuvat perinteisesti taluttaen, mutta poni juokseen myös nätisti pyörän tai potkukelkankin rinnalla. Hiihtoratsastuskin onnistuu ratsastajan kanssa tai ilman; vetohiihtäen. Poni soveltuu myös kaikenlaiseen muuhun hömpötykseen; uittamiseen, agilityyn, ratsastajan selässä temppuiluun. Vain mielikuvitus on rajana.
 |
| Sika säkissä ostos kannatti! Maailman kultaisin monin poni Myy! <3 |
Oi ihana Myy! Mä olin nuorena vimpan päälle ponityttö, ja oman kylän vanhan miehen omapäinen shettis oli miltei kuin oma - sen kanssa touhusin (ja tappelin) kuutisen vuotta miltei päivittäin ja kesät poni useimmiten vietti meidän kotitilalla. Poniharrastus loppui, kun mies viimein (onneksi) myi ponin ja otus pääsi sittemmin taas lajioveriensa seuraan toisaalle Suomessa. Ei musta muuten sitten hevosihmistä tullut, se oli vain tuo räiväpää poni, jonka kanssa mielenkiinto pysyi yllä. Näitä kuvia katsoessa tuli ihan ikävä noita aikoja. :)
VastaaPoistaJokaisen lapsen ja nuoren pitäisi päästä tutustumaan hevosiin ja touhuamaan niiden kanssa. Ovat ne kyllä niin elämän taitoja, kasvattavia, lämpöisiä kokemuksia tarjoavia ostuksia. :) Aikuisiälläkin Myyn kanssa päivittäin touhutessa hetkellisesti omasta iästä katoaa jonnekkin useampi vuosi, kuin tuhka tuuleen ja poni saa hirmuisen hyvälle tuulelle; terapiaponi!
Poista