sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Iskänpäivä

Taas vietetään viikonlopun viimeisiä tunteja, vapaat menivät aivan liian nopeasti. Aamulla kävin ponin kanssa kärryajelulla. Sade oli jättänyt jälkeensä isoja lammikoita, joista pyyhälsimme ponin kanssa vesi vain roiskuen lävitse. Poni on vihdoin tajunnut, ettei lammikkoihin mahdu merihirviöiä. Iltapäivällä appivanhemmat tulivat meille ruokailemaan. Isänpäivän menuu piti sisällään: karjalanpaisia hirvenlihasta, porkkanaperunamuussia, fetasalaattia ja ruisnappeja kalatäytteelä ja jälkiruokana karpalovalkosuklaa-jäädykettä. Illalla kävimme kyläilemässä siskon luona, viettämässä hänen synttäreitään ja onnittelemassa omaa isääni. Isälleni ostin lahjaksi Marianne-karkkeja (iskän lemppareita), viikonpäivä-työsukat ja kaksi elokuvalippua. Sisko sai lahjaksi pinksuja leivonta-aineksia. 

Ruisnappien kalatäyte:
punasipulia
kylmäsavulohta
hiukan valkosipulia
liraus sitruunamehua
ranskankermaa
katkarapuja
keitettyä kananmunaa
mustapippuria
ripaus merisuolaa
tujaus chilikastiketta
tilliä

Jäädykkeen tein Yhteishyvän puolukkajäädyke ohjeella, tosin korvasin kerman Flora-vaniljakastikkeella, puolukat karpaloilla ja lisäsin levyllisen sulatettua Pandan valkosuklaata.



2 kommenttia :

  1. nam nam ja vielä kerran nam. oot kyllä aikamoinen keittiömestari. jatkuvasti toinen toistaan herkullisempia ohejita satelee blogiin :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokapuolesta huolehti meillä tänään tuo isäntä, mä tein vain jälkkärin. ;) Se vasta taitava kokkaaja ja lepuri onkin <3! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...