sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Hevoset 2013 messut

Ratsastusseuramme teki tänään retken Tampereen hevosmessuille. Kerrankin, kun ajattelin lähteä asenteella, että nyt aion törsätä, niin empä mitään löytänyt. Tippa sai  ruskean BT-Pro suojasetin ja Lilla Myy ruskean satulahuovan. Päivä meni liian nopeasti ja ihmisiä oli niin paljon, joten osastoihin ei kerinnyt ihan niin hyvin perehtymään mitä olisin halunnut. Eniten harmittaa, että himoitsemiani saappaita en löytänyt; tai löytyi yhdet, mutta niistä oli vain yksi koko jäljellä, arggg. Suomenhevosten katrilli ja estekilpailut, jotka olisi kiinnostanut, oli valitettavasti jouduttu perumaan Herpesviruksen takia. Sanna Backlundin ja Kari Vepsän klinikoita olisin voinnut kuunnella vaikka pidempääkin. Kokonaisuutena ihan mukava päivä. 



Perjantaina talutin ponin siskoni pihaan, jonne oli etukäteen toimitettu ponin valjaat ja kärryt. Tämän jälkeen poni valjaisiin ja siskonpojan synttärivieraiden ajeluttamista. Kyllä pony käyttäytyi super hienosti, vaikka matkustajista hieman metakkaa lähtikin ja vilskettä riitti ympärillä. Ennen kotiin lähtöä kävimme vielä ponin ja siskoni koiran kanssa heittämässä kärrylenkin. Kotimatka taittui taas taluttaen. Iso rekkakin ohitti meidät ihan vierestä hidastamatta ja tästäkään poni ei edes korvaansa hetkauttanut.


Kisu on nauttinut lämpöisistä kevät-päivistä ja käynyt päivisin sisällä vain pikaisesti syömässä. Saalista se ei ole vielä itse saanut pyydystettyä, jos ei kärpäsiä lasketa. Iltaisin Katti onkin sitten kovasti hakeutunut syliin paijattavaksi ja ehkä hieman ollut vähän rauhallisempi. :) 

Kakkojen siivous tiimini.

8 kommenttia :

  1. Mulla oli vähän sama asenne lähtiessä, että nyt laitan kyllä rahan palamaan, jos jotain vaan löydän! Niin mitä hulluja, yhden otsapannan ja suihkutettavaa nahkasaippuaa ostin xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin huono tekemään mitään nettiostoksia, joten tuolta toivoin löytäväni haluamani vermeet. :) Sain kuitenkin messuilta varmistusta Börjesin poni satulapaketista, että sen kyllä aion netin kautta Myyllemme tilata. :D

      Poista
  2. Samat sanat. Ajattelin, että voisipas sitä vaikka ostaakin ties mitä, jos jotain kivaa vain löytyy... No, löytyhän sieltä ne hanskat sentään (suht kalliilla) ja muuta pientä. Ehkä mä meen jatkaa vielä huomenna tallille shoppailua ja ostan sen perhanan paidan, jota oon kuolannu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai munkin pitäis tallillanne loimiostoksilla käväistä, se varmaan helpottaisi shoppailuintoa. ;D No jos nyt vielä vähän aikaa kuitenkin pihtaisin.. Pitäisi tuo Tippa saada lopettamaan loimien nyppiminen ponilta - no chew ei tehoa. :P Sitä yhtä sadeloimeahan olisi saanut molempien kokonakin, mutta en muista oliko siinä jonkin näköistä kaipaamani kaulaosan pidennystä.. :)

      Poista
    2. Kokeile etikkaa suihkuttaa, auttaisko se! Se auttaa monella paremmin kuin no chew!

      Poista
    3. Aa, tuota voisikin kokeilla! Kiitos vinkistä! :)

      Poista
  3. Kisulla on sit sama meininki kun meiän Tyynellä.Kevättä rinnassa ja sisällä ei paljo viihdytä! :) Tosin Tyyne on jo niin kokenut saalistaja että lähes päivittäin sillä joku tirriäinen on hampaissa. Eilen se yritti saada jäniksen kiinni mutta tällä kertaa ei onnistanut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuollakin otuksella tuntuisi kuitenkin olevan karkoittava vaikutus hiiriin, kun niitä ei muuten ole näkynytkään aikoihin, eli siitäkin olisin ihan tyytyväinen :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...