lauantai 21. marraskuuta 2015

Minun aamupalani ja ensilumi

Tämän viikon Pienen Linnun MakroTex-haasten teemana on aamupala. Arkiaamuina jätän aamupalan välistä; näin olen tehnyt pienestä lähtien. Juon töissä tauolla kupin kahvia. Aikaisiin aamuihin olen sentään varannut töihin pikapuuroa, hillopurkin ja näkkäriä.

Viikonloppuisin nautin aamupalan vasta yhdentoista kieppeillä. Yleensä se pitää sisällään pari palaa jälkiuunileipää (leipien päällä pitää olla runsaasti höysteitä) ja lasin mehua. Aamupalan jälkkäriksi kuppi kahvia jugurtti/rahka tai viipale vaaleaa leipää. Usein herkuttelen myös vähän suklaalla. Juuh, en ole terveysintoilija. :D

Viikonloppujen aamupalalla isäntä lukee vieressäni sanomalehteä, minulla on läppäri auki ja keittiön telkkarista tulee mitä milloinkin nyt sattuu tulemaan.


Hieman oli vissiin kertynyt univajetta, kun viime yönä tuli nautittua kevyet kymmenen tunnin yöunet. Olisin pidempääkin nukkunut, mutta isäntä lähetti Kisu-herätyskellon herättämään minut. Voiko suloisempaa herätyskelloa olla, kuin kevyt kissan tassun kosketus ja nuolaisu poskelle. <3

Isäntä avasi kaihtimet ja olipa hassu huomata, että koivun oksilla näkyikin valkoista. Mekin saimme nyt sitten vihdoin ensilumen. :)







Käythän kurkkaamassa muidenkin aamupalapostauksia täältä. :) Mukavaa viikonloppua!

Pieni Lintu - MakroTex challenge

16 kommenttia :

  1. Voi miten ihanat maisemat, täällä satoi vain räntää. (kävin juuri nauramassa shettisvideolle, ei kuvaaja meinannut pysyä perässä :D)

    VastaaPoista
  2. Hyvän näköisiä voileipiä! Ihanaa kun lumi tuli viimein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten mukava oli käydä hevosten kanssa iltalenkillä, kun jopa näkikin jotain. :)

      Poista
  3. Heitän sinulle kuvahaasteen:

    → Valitse neljä kuvaa, jotka kuvaavat parhaiten sanoja luottamus, onnistuminen, epäonnistuminen sekä todellisuus.
    → Neljän kuvan jälkeen valitse yksi vapaavalintainen kuva sekä valitse siihen kuvaa parhaiten kuvaava sana.
    → Haasta kuvahaasteeseen viisi blogia, joissa bloggaajalla on oma hevonen. Yksinkertaista ja helppoa!

    VastaaPoista
  4. Onpas ihanan talviset tunnelmat. Jokainen on yksillöllinen aamupalan suhteen, itse en millään pärjäisi kahvilla yhteentoista asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Mulle ei vaan tosiaan ole lapsesta lähtien tuo aamupala oikein maistunut. :) Mutta yhdetätoista on sitten todellakin syötävää saatava. :P

      Poista
  5. Aamupala toisinaan venyy pitemmälle kuin aikaiseen aamuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkena syön kaksi kunnon ateriaa päivässä, joten viikonloppuna korvaan toisen aterioista vähän myöhäisemmällä tuhdimmalla aamupalalla. Sillä sitten jaksaa. :D

      Poista
  6. Kyllä itselläkin viikonloppuisin tuo aamupala venähtää joskus puoleen päivään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiireetön myöhäinen aamupala viikonloppuisin on ihan parasta, sillä jaksaa. <3

      Poista
    2. Kiireetön myöhäinen aamupala viikonloppuisin on ihan parasta, sillä jaksaa. <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...