sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Muuttolintuja ja kevät kukkasia

Niinpä vaan hujahti taas viikonloppu. Kevät on edennyt kovaa vauhtia. Tiistaina näin ensimmäiset leskenlehdet ja eilen näkyi ensimmäiset peipot ja västäräkit. 


Talitintit laulavat kevät soinnuilla ja pellolla pomppii ja räkättää räkättirastaita. Myös joutsenia ja kurkia on lennellyt tästä ylitse. 


Tippa on ollut tällä viikolla mielettömän kiva. Olen hepoa juoksuttanut, hypännyt sen kanssa pientä estettä, maastoillut niin ratsain, kuin taluttaenkin ja jumppailtu vähän koulukiemuroita. <3 




Kinkkupiirakka

Pohja
100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
2 rkl vettä
1/2 tl suolaa

Täyte
250 g palvikinkkua
1 punainen paprika
1 punasipuli
1 sipuli
valkosipulia
1 prk creme fraichea
suolaa, mustapippuria, sinappia, chilikastiketta, basilikaa, persilijaa
3 munaa
juustoraastetta

Nypi voi ja jauhot sekaisin. Lisää kylmä vesi ja suola. Sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille (tai irtopohjavuokaan). Laita pohja hetkeksi jääkaappiin.

Kuutioi sipulit ja paprika ja kuullota niitä hetken paistinpannulla pienen voi nokareen kera. Lisää joukkoon suikaloitu kinkku ja mausteet. Levitä täyte taikinan päälle. Sekoita kulhossa kananmunat ja creme fraiche ja kaada seos täytteen päälle. Levitä pinnalle juustoraaste. Paista 175 asteessa n. 40min.


Naapuri toi meille neljä komeaa linnunpönttöä. Nyt vain pitäisi saada kiinnitettyä ne puuhun. :)


Vanhan muorin huone sai tasoitusta lattiaan ja ensi viikolla pitäisi saada laminaatin ylleen.

2 kommenttia :

  1. Mä en ole vielä nähnyt yhtään leskenlehteä...ei siis ole kevät tullut meille vielä virallisesti! :)
    Hyvännäköistä kinkkupiirakkaa, kelpaisi!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä päin leskenlehtiä kyllä näkyy aurinkoisissa rinteissä, mutta ei niin runsaasti mitä yleensä. Yleensä, kun sen ensimmäisen pongaa, niin sit niitä alkaa olemaan joka nurkilla. Ennen "takatalvea" oli hyvin lämmin jakso, niin näinköhän leskenlehdet vähän paleltuivat, jos olivat jo silloin työntymässä maan pinnalle.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...