lauantai 28. helmikuuta 2015

Hatha joogaa

Eilen mainitsinkin lähteväni Buzzadorina testaamaan Yoogaia palvelua. Nyt on ensimmäinen live tunti takana ja tykkäsin kovasti! Itselläni ei ollut web-kamera käytössä, joten ohjaaja ei nähnyt minua. Jos olisin vähänkin notkeampi, niin ottaisin kameran käyttöön. Olen TODELLA rautakanki! Meitä oli tunnilla noin parisenkymmentä jumppaajaa mukana. Näin vain osallistujien etunimet näytöllä ja kolmella heistä oli kamera käytössä. Jos kamera on päällä, niin vain ohjaaja näkee sinut, mutta ei kuitenkaan kuule ääniäsi.  Ohjaajan kommenti voi kamera päällä oleville olla esim. "Ota Lissu vähän leveämpi haara-asento, niin liike on helpompi".

Kolme varttia meni nopeasti ja liikkeet olisi soveltunut kaikille. Illalla ajattelin kokeilla vielä tallennettua selkäjumppaa ja huomenna olen ilmoittautunut syvävenyttelyyn. Musta ei olisi lähteä salille tällaisille tunneille; pidän ehkä ajan hukkaamiselta. Tänään tein ensin Tipan kanssa lämmittelevän ohjasajolenkin maastossa ja heti perään osallistuin kotoa käsin Hatha jooga tunnille ja yhdistelmä tuntui todella hyvältä! Jos töiden jälkeen pitäisi raahautua salille, niin äkkiäkös siinä vierähtäisi se pari tuntia, niin milloin hevoset liikuttaisin?  Venyttely ei todellakaan itselleni olisi pahitteeksi, joten ainakin tästä kuukauden maksuttomasta kokeilusta aion ottaa kaiken irti. 

Katja ohjaajan hyvä Blogi-kirjoitus web-kameran käytöstä ohjaajan silmin. 


Yoogaia tunneista löytyy valinnanvaraa. On joogaa, putkirullausta, pilatesta, syvävenyttelyä, Core:aa, Yin:ää, Ashtangaa, niska-hartia jumppaa, kehonhuoltoa, luentoja, lapsi-vanhempi tunteja... 

Jos live kellonajat eivät sovi, voi tunteja katsoa tallenteista silloin, kun itselle parhaiten sopii.
Realiaikaisuus auttaa kuitenkin keskittymään ja tsemppaa tekemään. Tunnelma on hyvin aito ja läsnä oleva, eikä tarvitse poistua kotoa.


Buzzadorin tarjoamalla: YOOGAIATRIAL2015 koodilla voit sinäkin 1.4.2015 asti kokeilla maksutta Yoogaian toimintaa. :)

Mikä on Buzzador?
Buzzador on suosittelumedia, johon liittymällä voit päästä mielenkiintoisiin ja hauskoihin kampanjoihin mukaan, joissa saa ilmaiseksi tuotteitta testattavaksi ja ystäville jaettavaksi. Buzzador perustuu vapaaehtoisuuteen, eikä mihinkään kampanjaan ole pakko lähteä mukaan. Tuotteista tulee kertoa oma rehellinen mielipide ja jakaa kokemuksia tuotteista myös eteenpäin.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...