tiistai 14. elokuuta 2012

Lemppari mustikkapiirakkani



Pohja:
100g voita
1dl sokeria
2 kananmunan keltuaista
1tl leivinjauhetta
1tl vanilijasokeria
2dl vehnäjauhoja
0,5dl  mantelijauhetta (tai 2,5dl vehnäjauhoja)

Täyte:
300g mustikoita
n. reilu rkl perunajauhoja
0,5dl sokeria
(valkosuklaata)

Marenki:
2 kananmunan valkuaista
0,5dl sokeria

Vaahdota huoneenlämpöiset rasva ja sokeri. Vatkaa keltuaiset hyvin sekaan. Yhdistä jauhot, lisää ne sihdin läpi taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Taputtele taikina voideltuun piirakkavuokaan.
Sekoita mustikoiden joukkoon perunajauhot ja sokeri. Levitä mustikat murotaikinan päälle. Itse tykkään lisätä päälle vielä valkosuklaata kuorimaveitsellä raastaen.
Paista 200-asteessa uunin alimmalla tasolla tai uunin pohjalla n. 15min. 
Vaahdota valkuaiset ja lisää samalla joukkoon sokeri pienissä erissä. Marenki on tarpeeksi kovaa, kun vaahto pysyy kulhoa kallisteassa paikallaan. Pursota marenki haluamalla tyylillä piirakan päälle ja kypsennä piirakkaa vielä n. 10min.
Toinen kuvan piirakoista on tehty gluteenittomiin jauhoihin (Semper Fin Mix), täysin samalla ohjeella, mutta paistoaika oli hieman pidempi.

1 kommentti :

  1. Voi miten herkullinen ohje. Tätä täytyy kokeilla. On kiva löytää uusia reseptejä omien vanhojen rinnalle :)

    Kiitos vinkistä & mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...