tiistai 11. helmikuuta 2014

Meistä hevosenomistajia

15.6.2010 Heinolan raviradalla pidettiin SM työmestaruuskilpailut, joita olimme isännän kanssa seuraamassa. Ori Aarteen Aprik pisti silmään erikoisella värityksellään. (Aarteen Aprik sukupostissa).

2.10.2011 Tortolan Tallilla pidettin hevoshuutokauppa, jonne siskon kanssa oli tarkoitus lähteä. Ei, tarkoituksena ei todellakaan ollut hevosta hankkia. Aamulla katselimme isännän kanssa myytävien hevosten listaa ja siellä tuli esille jälleen nimi Aarteen Aprik. Aprikin jälkeläinen olisi kaupan. Katselin sukupostista tämän pienen rautiaan tamman kuvia ja tottakai niin kuin kaikki varsat, se näytti hirmuisen suloiselta. Isäntä totesi siihen, että; siitä osta hevonen! Heh heh minkäkö muka ostaisin hevosen huutokaupasta, enkä mä ole muutenkaan hevosta ostamassa! Iltapäivä päättyi peruuntuneeseen tallipaikkaan, joten oli siis hyvin lähellä, ettei oltu tätä tammavarsaa sittenkin lastaamassa kuljetuskoppiin ja kauppakirjaan nimiä rustaamassa.
Kasvattajan kanssa juttelimme, että varsan kyllä itselleni tahtoisin, mutta tämän täytyisi pitää sitä talven yli, jotta saisimme tehtyä oman tallin. Niin alkoi navettarakennuksen kunnostaminen hevostalliksi.

14.10.2011 Sain eläinlääkäri tuttavani mukaan katsomaan tätä tammavarsaa ja kertomaan mielipiteensä. Minähän näin siinä neitokaisessa vain kauniin värityksen ja mukavan luonteen. Ajomatka tallille kesti pari tuntia.

10.3.2012 Tällä kertaa mukaani sain serkkuni, kun suuntasimme tammavarsaa tervehtimään ja nyt olikin tarkoitus lähteä myös ihan tosi mielessä matkaan. Kauppakirja suomenhevostamma Aarteen Tipasta tuli allekirjoitettua ja varausmaksu maksettua. Talli ei kuitenkaan ollut vielä siinä kunnossa, että hevosen sinne voisi majoittaa, joten vielä jouduin odottamaan.

Eihän Tippaa olisi voinnut yksin meille ottaa asumaan; tarvitsi se kaverin. Tipan kasvattaja kasvattaa myös shetlanninponeja, joten pääsimme tutustumaan hyvin laajaan ponitarjontaan samalla reissulla. Toinen toistaa ystävällisempi poni tuli meitä tervehtimään ja samalla kasvattaja esitteli heitä ylpeänä. Päämme oli jo aivan pyörällä kuka on kukin. Sitten heinäkasalta taapersi pieni, hieman pyöreässä kunnossa oleva tumma poni, joka vain käväisi luonamme ja poistui pian takaisin heinäkasalle. Poni oli viisivuotias tamma ja sen vanhmmat olivat ykkös palkinnolla kantakirjattuja. Tutustuminen tähän poniin jäi lyhyeen; poni osoittautui Pikku Myyksi. Olen aina sanonut, että en halua tummaa ponia. Myy oli kuitenkin iältään mieleinen ja se ei ollut kantavana. Ostin ponin miltein sian säkissä! Se, että kannattiko Myyn ostos siitä haluan kirjoittaa ihan oman postauksen.

30.4.2012 Vapunaatona pihallamme avautui hevoskuljetuauton lastaussilta ja ulos asteli kaksi ujoa kaverusta. Niin meistä tuli hevosenomistajia.

Myy


4 kommenttia :

  1. ihana tarina ja huippua kun siulla on päivämäärt noin tarkasti muistissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän piti kyllä etsiä nuita tarkkoja päivämääriä, mutta löytyi kuitenkin lopulta. ;D

      Poista
  2. Epäilemättä kuitenkaan päivääkään ei oo tullu kaduttua? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä juuri. Eniten potutusta on aiheuttanut varusteiden hankinnat, kun tuntuu, että aina saa olla jotain ostamassa; edelleen parempi satula etsinnässä.. loimet tuntuvat niukoilta, joten heppa vissiin kasvaa niistäkin yli... jne. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...