lauantai 28. kesäkuuta 2014

Hopotuksessa Nestle Shredded Wheat -murot

Pääsin Hopottajana mukaan Nestle Shredded Whea muro-kampanjaan. Maanantaina posteljooni toi postilaatikkoon laatikon, joka piti sisällään yhden tällaisen uutusmuro paketin saatekirjeen kera.



Valmistaja kertoo tuotteesta näin:
Herkullinen aamun aloitus tai iltapäivän pelastus. 67 % täysjyvävehnää ja 23% marjasosetta. Nestle Shredded Wheat uutuusmurot ovat kuitupitoisia täysjyvävenhnätyynyjä, jotka sisältävät herkullista vadelma-, mansikka- ja karpalososetta. Murot on kehitetty osaksi monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota. Nestlen Shredded Wheat murot ovat oivallinen aamupala ja ne käyvät loistavasti myös välipalaksi. Murot maistuvat erilaisten maitotuotteiden, kuten maidon, jogurtin tai rahkan kanssa tai niitä voi napostella niitä sellaisenaan.



Ulkonäöllisesti paketti on houkuttelevan näköinen, mutta valmistusmaata ei tuotteeseen ollut painettu. Eviran mukaan riittää, että tuotteesta löytyy myyjän yhteystiedot ja ne kyllä löytyivätkin. Mielestäni kuitenkin, valmistusmaa olisi tärkeä, etenkin kun on kyse hieman huonomaineisesta Nestlestä. Nestleä on syytetty mm. välinpitämättömyydestä lapsiorjia kohtaan, työntekijöiden alhaiset palkat/ huonot työolot ja liittoon kuuluvien syjimisestä, vaarantanut paikalliseten asukkaiden vedensaantia/pohjavesiä, maidon tuottajahintojen alas polkemisesta, äidinmaito/melamiini skandaalista...


Murot eivät ulkonäöllisesti ole kovinkaan houkuttelevia; "kuivan näköisiä verkkotyynyjä". Maistelin tuotetta maitotuotteiden kera, mutta en pitänyt yhdistelmästä. Pelkiltään naposteltaessa kaikista parhaimpia; hieman kirpsakoita, mutta ei liikaa. Laitoin muroja kippoon ja kahvipöytään vieraillekkin tarjolle ja hyvin tuntuivat maistuvan. Sopivat siis myös terveellisemmäksi kahvipöytä naposteltava.





Mikä on Hopottajat?
Hopottajat on suosittelumedia, johon liittymällä voit päästä testaamaan tuotteita ilmaiseksi ja jakaa niistä tuotearvioita ja suosituksia eteenpäin. Hopottajiin voi liittyä kuka vain täysi-ikäinen ja kaikki pääsevät mukaan. Jos innostuit liittymään mukaan, käytäthän rekisteröityessäsi suosittelukoodiani HOP10658 ;)

2 kommenttia :

  1. siis ehtoollisleipää hillotäytteellä :D
    mie ostin vastoin kaikkia odotuksia yhden paketin meille alkuviikosta tätä sen buzzaamisen jälkeen ja edelleen olen kyllä samaa mieltä näistä..näkö on kun ehtoollisleivässä :D hehe..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehtoollisleipä on kyllä aika osuva vertauskuva näille! :P Valmistaja voisikin tarjota näitä kirkkoihin vaihteluksi perinteiselle valkoiselle lätyskäleivälle. Kivempi tällaista olisi ehtoollisella mutustaa, kun nykyistä joka meinaa jädä kurkkuun kiinni. Makuhan, kun siis pysyis miltein samana. ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...