sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Enon 60 v juhlat

Eilen olimme juhlimassa Enoni 60 v syntymäpäiviä Lahden Mustankallion vesitornilla. 
Juhlien teemana oli 70-luku.


Maisemat olivat hienot!



Siskoni loihti juhliin upeat synttärikakut.


Mä häärin juhlien aikana suurimmaksi osaksi keittiön puolella, mutta näkyipä sieltäkin maisemat ja kuului sinne bändin biisitkin. ;) 


Päivän kampaus: pikainen rento nuttura. Sekalainen hiusten kiharrus kihartimella. Paljon lakkaa. Hiukset ponnarille ja kiharrettujen hiusten myttääminen jonkin nököiseen mytyn muotoon ja vielä toisella ponnarilla mytty kasaan. Näkyviä ponnarin kohtia voi peitellä hiuskiehkuroilla ja pinneillä. Myös nutturan muotoa voi fiksata pinneillä. Lopuksi vielä paljon lakkaa. Nutturakampaukseen saa myös kivasti näköä erilaisilla kukka-hiussomisteilla. 


Nuorekas päivänsankari itse. Sankari oli saanut loistavaa palvelua kirpputorin tädeiltä, jotka olivat pukeneet hänet teeman mukaisesti päästä varpaisiin. Harmillisesti kuvassa ei näy farkkujen lahkeita; ne todellakin olivat levenevät!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...