Ensimmäisenä kesänä meillä kävi kärryjen kanssa pieni onnettomuus. Kärryt olivat olleet perässä jo useamman kerran, mutta liikuttu niiden kanssa ei vielä oltu. Kerran sitten olimme ottamassa kärryjä pois, mutta tamma ottikin muutamat askeleet, toisen aisan ollessa jo irti. Siitä se sitten ampaisi vauhtiin ja kippasi kärryt nurin. Olin sen verran järkyttynyt, että ajokokeilut sai jäädä sikseen.
16.9.2014 |
Tiistain jälkeen fiilis oli todella hyvä. Hevonen sieti kärryt perässän ja oli melko rentona. Tänään otettiin askel eteenpäin. Kärryt oli kunnolla kiinni. Kentän kiertämisen jälkeen hevonen näytti rennolta, joten siirryimme laitumen puolelle (kenttä, kun on kovin pieni kärryjen vetämiseen).
Hevonen alkoi näyttämään jo jopa siltä, että hyväksyisi kärryt perässään ja alkoi laskemaan päätään. Yhtäkkiä miltein varoittamatta se vaan läksi. Ei riittänyt kolme naista vetämässä jarrua. Lopputuloksena heppa sai kipattua kärryt tarhan aitoja päin ja pysähtyi siihen. Yhteistuumin olimme kaikki sitä mieltä, että tää oli nyt tässä. Tirppa on ratsu. Kyllä mä hevoseni tunnen; se reagoi juuri niin miten arvelinkin. Tästä lähtien mä pidän pääni mun kulta mussukani suhteen ja teen just niin kuin itsestäni tuntuu. :) Nyt tuntuu, että haluamme vain paljon maastoilla; siitä me molemmat tykätään. Hihii, eikä tuo kärryillä ajelu oliskaan ihan mun juttu ollutkaan, se olis vaan tuonut Tipan liikutuksiin hyvää vaihtelua. Tän kokeilun myötä sentään löysin taas ohjasajamisen riemun, kuinka kivaa ja toimivaa se onkaan! ;)
Kyllä se niin on kaikkien elukoiden kohdalla, että omistaja ne parhaiten tuntee. .Tsemppiä ratsu hommiin.
VastaaPoistaNäin on! ;) Kiitos!
Poista