lauantai 12. syyskuuta 2015

Syyskuun tunnelmia

Viikon MakroTex haasteen teemana on: Syyskuu. Google on taas tehnyt kuvistani hauskoja animaatioita, joten niitä myös tässä esillä. :)
Syyskuu on alkanut melko kiireisenä ja tuntuisi kiireisenä myös jatkuvan. Oli Ypäjän reissua, tänään Helsingin reissu, töissä oli vanhempainiltaa ja tulee olemaan koulutusiltoja, niin ja tiestysti tässä kuussa vietetään syntymäpäiviänikin.


Vielä ovat puiden lehdet melko vihreitä, mutta heinäpelto ei kuitenkaan enään viherrä; se on kynnetty ympäri, äestetty ja siihen on kylvetty ruista.




Vaikka aika on tiukilla, niin hevoset eivät saa jäädä taka-alalle. Niille nipistetään aikaa vaikka yöunistani. ;)


Myös Myy pitää puolukoista.




Syyskuuhun kuluu tietenkin myös leivonta, sadonkorjuun antimista. Meheviä makeita kesäkurpitsamuffinsseja tein tällä ohjeella (puolikkaalla ohjeella). Pursotukseen lisäsin hieman enemmän tomusokeria.

Omenatkin ovat kypsyneet, joten niistä on syntynyt jo kahdesti tätä herkullista omenapaistosta.


Syyskuuhun kuuluvat tietysti myös suklaa. Fazerilla on jo kaksi joulusuklaalevyä kaupoissa; siitä en kyllä oikein pitänyt; jouluun on vielä pitkä aika! Ostin kuitenkin maistiaiseksi jo toista näistä. :P


Syyskussa mennään viimeisiä ratsastustunteja kentällä. Vaikka oma ratsu kotitallista löytyykin, käyn silti kerran viikossa ratsastustunnilla, ratsastuskoulun hevosilla hummailemassa. Aivan kohta on iltaisin, jo niin pimeää, että on mukavampi siirtyä maneesiin.


Tämän päivän retkikohteena oli Helsingin Ruskeasuon ratsastushalli. Siellä pidettiin Suomen maajoukkuevalmentaja Emile Faurien kouluratsastusklinikkaa, jota olin siskoni ja ratsastusseurani kanssa katsomassa. Oma englanninkielen taitoni on surkea, joten paljon meni yli ymmärrykseni, mutta laadukkaiden hevosten suorituksia ei kyllästy katselemaan.



Syyskuuhun kuuluu ehdottomasti auringonkukat. <3


Pieni Lintu - MakroTex challenge

8 kommenttia :

  1. Kiva postaus ja nuo animaatiot on jännä lisä, varsinkin noissa hevoskuvissa!:) Itsestään liikkuva muffinssi, se on tosi erikoinen!;D
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlen varmuuskopiointi puhelimeni kuville on kyllä hyvä juttu ja nuo animaatiot hauska lisä. :D

      Poista
  2. Kivasti tehty postaus ja hienot kuvat :)

    VastaaPoista
  3. Todella kiva tarina ja ihastuttavat kuvat.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...