torstai 18. helmikuuta 2016

Suklaamestarin opissa ja hyviä fiiliksiä

Eilen illalla ajoimme siskon kanssa Espooseen, jossa kohteenamme oli Arctic Choc suklaamestarin suklaakurssi. Aivan ihastuttava pariskunta Tiia ja Bryn perustivat Arctic Choc:on joulukuussa 2014.
Toiminnan pääpaino on käsintehtyjen luomu konvehtien ja suklaalevyjen valmistus. Luomumakeiset valmistetaan mahdollisimman puhtaista ja laadukkaista raaka-aineista, ilman haitallisia säilöntä- tai lisäaineita.
Bryn on työskennellyt mm. Jamie Oliverin Fifteen ravintolassa, Searcys ravintolassa Lontoon Gherkinissä, Prestat Marasulla ja Britannian parhaan suklaamestari William Curleyn kanssa. 
Bryn äidinkieli on englanti, mutta Tiia toimi tulkkina. Heistä huokui intohimo työtänsä kohtaan, joten oli oikein miellyttävää kuunnella heitä. Opin paljon uutta ja mielenkiintoista suklaasta; mistä kaakao tulee, miten työlästä sen valmistaminen on, mitä on valkosuklaa..


Maistelimme raaka-aineita ja herkullisia valmiita konvehtituotoksia. 
Arctic Choc suklaalevyjä olen löytänyt lähi Prismastamme ja maistanut muutamaa makua. 
Suklaa on täyteläistä ja maistuvaa; tykkään todella!


Tiesitkö, että kaakaopuu tuottaa valtavasti kukkia, mutta noin 3000 kukkaa kohden kehittyy vain yksi hedelmä (ensimmäisessä kuvassa Brynin edessä on ruskea hedelmä)! Hedelmän sisällä on vain n. 30 kaakaopapua (alakuvassa paahdettuja kaakaopapuja). Kaakaopuita kasvaa vain päiväntasaajan tuntumassa. 
Kaakaoviljelmiä muutetaan tuottavampiin kasveihin (kumiin ja maissiin) ja puu on altis taudeille, En enää yhtään ihmettele, kun mediassa kauhistellaan suklaan loppumista. Sniif, toivottavasti niin ei tulisi käymään.


Kurssilla myös valmistimme ammattilaisten käyttämällä tekniikalla omia täytettyjä konvehteja jotka temperoitiin, koristeltiin ja saatiin kauniisti pussitettuna ottaa kotiin mukaan herkuteltavaksi.



Kurssista jäi innostunut fiilis päälle. Uskokaa tai älkää, mutta MEILLÄ on vielä joulusuklaita! 8kg konvehteista on ehkä 2-3kg jäljellä ja lisäksi on nelisen konvehtirasiaa. Tuosta isosta määrästä itse olen syönyt ehkä kilon, jos sitäkään. Sairaalaassa olon aikana kärsin nälästä ja ihme kyllä suklaa ei oikein maistunut, kun olisin kaivannut ihan ruokaa. Ihan uskomatonta, mutta kotiutumisen jälkeenkkään ei suklaa ole uponnut samaan tahtiin, kuin ennen! Tästä olen kyllä erittäin tyytyväinen. Tällä linjalla yritän pysyäkkin. Ennen levyllinen suklaata hävisi muutamassa minuutissa, mutta nyt muutama konvehti riittää. Suklaasta en siis todellakaan ole luopumassa; rakastan suklaata ja sitä on edelleen päivittäin saatava! <3 Nyt voin paremmalla omatunnolla ostella ja maistella hieman kalliimpiakin suklaauutuuksia. :)


Sitten päivän loistouutisiin.. 
Se, että olen syönyt suklaata päivittäin (runsaitakin määriä) ei ainakaan ole terveyttäni vienyt. Hammaslääkärit kehuvat purukalustoani ja riittää, että käyn neljän vuoden välein tarkastuksessa. Verikokeiden perusteeella arvoni ovat loistokunnossa ja painoindeksikin hyvissä lukemissa.

Tänään kävin aamupäivällä röntgenissä ja lääkärin juttusilla; kuusi viikkoa kulunut leikkauksesta ja luutuminen on jo lähtenyt erittäin hyvin etenemään! Nyt on kyllä niin hyvä olo. Tämän tyylisillä avomurtumilla meinaa olla vaikeuksia luutumisten kanssa. Osastolla lääkärien aamukierroilla en kauhean hyviä ennusteita saanut ja ennustivat, että voi luvassa olla myöhemmin uusi leikkaus. Nelosen ruutu plus SM-liiga mainoksesta on kyllä tullut ihan lempimainokseni. Siinä lääkäri sanoo pelaajalle, että sinun pelisi on pelattu ja sen jälkeen pelaajan fyssari vetää teippiä jalkaan ja vinkkaa silmää, että ei ole pelattu. Juuri samanlainen tunnelma oli lääkärien aamukierroilla, mutta jokin pikku(hyvis)piru kuiskaili olkapäällä koko ajan, että "ei ole". ;)
Kipsi pysyy vielä kuukauden päivät jalassa, mutta nyt vaan pitää ottaa sitä vielä useammin päivässä pois ja treenata nilkan liikkuvuutta. Seuraava kontrolli on 4-6 viikon kuluttua, jolloin aletaan arvioimaan, että voisiko jalalle alkaa pikku hiljaa varailemaan puolta painoa. 

Suklaamupeltamista olen korvannut proteiinirahkoilla ja hedelmillä. Tänään löysin kaupasta tällaisen Härkäpapupussin, Nämähän onkin herkullisen makuisia! Oottekos maistaneet? :D

2 kommenttia :

  1. Huh mikä määrä joulusuklaata! :) Meilläkin oli aika kasa mutta hienosti ollaan saatu kaikki jo tuhottua. Ja tuo sun jalan tilannehan kuulostaa hyvältä. toivotaan että paraneminen jatkuu samaan malliin!!!
    Härkäpavuista olen kyllä kuullut, mutta mistään en niitä vielä ole löytänyt. Täytyykin olla kaupassa tarkkana! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraava lääkäriaika saatu viiden viikon päähän.. Nyt todella pitelen peukkuja pystyssä, että luutuminen etenee samaan tahtiin. Oli pikkasen pelottava nähdä röntgenkuva lääkärin näytössä, joka äkkiseltään katsottuna näytti ihan samanlaiselta, kuin ensimmäinenkin kuva; murtumaraot selkeästi näkyvissä. Lääkäri onneksi tulkkasi kuvan ja näytti kuinka luunpäiden väliin ei suoraan lähde massaa kasvamaan, vaan massa lähtee kasvamaan murtumakohdan ympärille ja sehän näkyikin sitten kuvassa ihan selkeästi, mutta en vaan ensin osannut siihen kiinnittää huomiota, luulin vaan joksikin möhnäksi. :D Luutuminen oli alkanut jo edellisessäkin kuvauksessa, kolme viikkoa sitten ja harmittaa, että terkan lääkäri ei maininnut siitä mitään, koska silloin vain katsottiin että raudat on kunnossa, enkä tietenkään silloinkaan osannut kuvaa itse tulkita. :P
      Nuo härkäpavut iski silmään Prisman pähkinähyllyssä eikä maksanut, kuin kolmen euron luokkaa. Alkumaku on ehkä hieman epäilyttävä, mutta sitten niihin tuleekin himo. :P

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...