tiistai 8. heinäkuuta 2014

Sekalaista höpinää..

Koiruli ja kotilot saivat oman väkensä takaisin kotiin ja me saatiin reissulaisilta ihana tuliaiskassi.


Toivottavasti sateiset kylmät päivät pysyisivät nyt kunnolla poissa, koska...


...heinätyöt ovat käynnissä.


Kuva nyt ei ole kovinkaan edustava, mutta pakko hehkuttaa. Tämän kesän grilliherkkuihimme on kuulunut bataatti. Sen kun viipaloi, esikeittää ja laittaa grilliin ottamaan väriä, niin kyllä ovat herkullisia lisukkeita.


Askartelukomeroni ideana oli, että voin jättää hommat kesken, sulkea oven ja näin Kisu ei pääse tekemisiini käsiksi. Kunpa vain muistaisin sen oven sulkea...


Sunnuntaina olimme hoitokoira-Elmon kanssa seuramme järkkäämissä estekisoissa hommissa. Saatiin ihan julkkiskin kisoihimme mukaan. Enpäs tiennytkään, että Tuukka Temonen ratsastelee ihan kisamielessä. ;) Myös Olga Temonen oli mukana hevosenhoitajana. Ihania ihmisiä! 


Otsikko sopii hyvin tähän päivään. Olen potenut yskää jo useamman viikon ja nyt on ollut muutamana päivänä omituisia lihas särkyjä ja pientä lämmön nousua. Menin aamulla töihin, mutta päätin kuitenkin kokeilla, että löytyiskö työterveydestä vapaita aikoja. Lääkärille pääsin heti. Tulehdusarvoni olivatkin reippaammin koholla ja sain vähän lääkäriltä noottia, kun en ollut aikaisemmin hakeutunut hoitoon; viikon jos olisin sinnitellyt, olisi sairaalan vuodeosasto kutsunut. Loppuviikoksi tuli sairaslomaa, hirmuisen iso pullo kolmio yskänlääkettä ja ainakin 20 päivän vahva antibiottikuuri. Tämä päivä meni ulkona löhöillen ja katsellen, kun ihana äitini kitki kasvimaata ja -iskä siivoili hevosten laitumelta kakkoja. <3 Eli mun osin seuraavatkin päivät menevät leväten.. 

4 kommenttia :

  1. Ihana tuliaiskassi! Ja tuota bataattia pitää ehdottomasti kokeilla, kiitos vinkistä!! :)
    Ja koitahan nyt ottaa siellä rauhallisesti ja parannella itsesi kuntoon, ettei tule mitään vakavia jälkitauteja!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin voin tuota bataattia suositella kokeilemaan. :D Plääh, näil ilmoilla olis vaikka mitä kivaa tekemistä.. On vain toivottava, et helteet jatkuisivat vielä pitkään. :)

      Poista
  2. Paranemisia!
    Mulla on vähän erilaisia vaivoja, kun eiliset heinätyöt aiheutti lieviä selkälihasten kiputiloja ja polviin mustelmia. En tiiä yhtään, miten mä ne onnistuin telomaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Plääh, mä skippasin perjantaina koko heinähommat ja häärin vain keittiön puolella. Antibiotit alkoivat heti tehoamaan ja olo helpotti, mutta en mä silti rehkimään ole uskaltanut. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...