sunnuntai 14. joulukuuta 2014

13. luukku

Luukku aukeaa nyt päivän myöhässä, mutta illalla oli pakko katsoa Wallander. Eilen oli mielettömän kaunista. Hevosetkin oli ihan tohkeissaan päästessään aamulla ulos, kun maassa olikin kunnon valkoinen, puhdas lumikerros! Sääli, että Tippa lomailee, mutta käytiin me vähän pellolla ratsain köpöttelemässä ja hölkkäilemässä. Ai, että olisi ollut mukava oikein kunnolla posottaa menemään. :D Heppojen loma tekee kyllä itsellenikin hyvää. Olen jo pidemmän ajan kärsinyt pitkittyneestä yskästä ja nyt tuntuisi, että saattaisi poskiontelotkin olla tulehtuneet. Olo ei ole flunssainen, mutta poskissa tuntuu painetta. Lisäksi tänään on tuntunut, etten kunnolla kuule omaa ääntäni.. Pitäisi vissiin kohta käydä lääkärin juttusilla.


Muutamat joulukukka-asetelmat on tullut tehtyä.




Kisun mielestä joulukukkien kassi oli vastustamattoman ihana, joten päätti sitten juosta keittiönpöydän poikki kassin kumppuun. Lopputuloksena lattialla loikoili kissa pussissaan ja ruokatabletti vieressä...


Sisäeteisen ovi sain kranssin. En tiedä kauan tuo sisällä säilyy, mutta eteinen on ainakin hivenen viileämpi..

4 kommenttia :

  1. VOI EI, mulla jäi tuo Wallander väliin...näkisköhän sen vielä jostain....?!
    Ja hei, nyt mäkin olen jäänyt ihan koukkuun siihen Ylen joulukalenteriin! ☺ Ihan huippusarja!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyi Wallander katsomosta. http://www.katsomo.fi/?progId=412599 :D

      Poista
  2. Wallanderit ovat niin mahtavia. Voi että kisua, mikäköhän kisuja paperikassessa viehättää. Samaa esiintyy täälläkin.

    Joulunväri on täälläkin punainen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain hyötyä on sentään siitä, että kassit ja pussit kiinnostavat Kisua; se on hirmuisen helppo punnita matkalaukkuvaa`alla madotuksia varten. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...