Sain kuitenkin jo helpotusta arkeen. Saan olla kotona ilman kipsiä, seistä tasajaloin ja varata jo kävellessä hiukka painoa. Voi, että miten mukava on esim. keittiössä seistä lavuaarin edessä ja pestä kädet molemmat jalat tukevasti maassa. :D Nilkka taipuu aika hyvin alas päin, mutta ei ylöspäin, joka olisi kuitenkin kävellyn kannalta tärkeää. Saan ensi viikolla lääkäriltä lausunnon fyssarin maksusitoumukseen.
Muuten aikaani olen kulutellut jälleen ministellen. Ai, että se on ollut ihanaa <3. Kilpailutyöni on miltein valmis! Kerta työtäni en saa esitellä, niin esittelenpä sitten kirjamateriaalia, jota meinasin työssäni käyttää. Kirja niin, kuin virkaamani kukkanen saivatkin hylkytuomion.. Tutkiessani tuota vanhaa pientä kannetonta kirjaa minkälaista tarinaa se pitää sisällään, niin siitäpä tuli sopivasti hauska kuva Pienen Linnun viikon MakroTex-haasteeseen, jonka teemana on kupillinen. Joskin Liina-muori nautti kaksi kupillista lämmintä kahvia.. ;)
Itse juon vain yhden kupillisen kahvia ja siihenkin mausteeksi haluan hiukka sokeria ja tilkan maitoa.
Käyppä katsomassa TÄSTÄ muidenkin postauksia teemalla kupillinen. :)
Pashakakku
pohja:
180 g kaurakeksejä
75 g pullomargariiniä
1 prk puolikkaita persikoita mehussa
täyte:
1 levyllinen Pandan valkosuklaata
1 prk flora vanillaa
500 g maitorahkaa
4 liivatetta
rusinoita
sitruuna
päällinen:
3 liivatetta
puolikas persikka ja tölkin mehu
kurkumaa
vaniljasokeria
Murskaa kaurakeksit ja sekoita keskenään pullomargariinin kanssa. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Viipaloi persikan puolikkaat ja lado ne pohjan päälle. Säästä mehu ja yksi persikan puolikas kakun pintakerrosta varten.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Vatkaa flora vanilla kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita rahka joukkoon. Paloittele rusinoita pienemmäksi ja lisää ne ja sula valkosuklaa rahkavaahtoon. Raasta joukkoon sitruunan kuorta (ja maun mukaan purista sitruunan mehua).
Kiehuta kattilassa tilkka sitruunamehua ja sulata siihen liivatteet. Anna hetki jäähtyä ja kaada seos huolellisesti sekoittaen täytteeseen. Kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jokunen tunti, mielummin yön yli.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Soseuta persikan puolikas ja sekoita soseeseen mehu ja mausta vaniljasokerilla. Lisää väriksi ripaus kurkumaa. Kiehauta kattilassa tilkka tölkin mehua ja sulata joukkoon liivatteet. Anna hetki jäähtyä ja kaada huolellisesti sekoittaen mehusoseen joukkoon. Kaada pinnote kakun päälle ja anna hyytyä jokunen tunti.
Palmusunnuntaina meillä kävi vain naapurin kolmikko virpomassa; spiderman, kätyri ja leppäkerttu.
Nooh, jäipähän itselle enemmän mussuteltavaa.
Nyt on aika julkaista pääsiäismuna masitelujen vol. 3, nukkekoti harrastelijan silmin. Tässähän ei siis ole kaikki munaskumme, joten vielä on luvassa pääsiäismuna yllärikooste, kuhan loputkin tulee syötyä. ;)
Littlest pet shop yllätysmuna vastaa tuotetiedoiltaan aikaisempien maistelujen Rähinä, Transformers Optimus Prime ja My Little Pony munaa. Yllätyskään ei eroa, vaan jälleen silikoninen rannekoru. Tästä voisi kyllä tehdä eläinkauppa roomboxiin vaikka koiranpennulle aitauksen.
Star Wars munan suklaan kanssa oli vähän hankaluuksia, kun oli tarttunut yllätyskoteloon kiinni. Munasku vastaa suklaaltaan edellisen maistelujen Minnieltä. Yllätyksenä lentsikka, joka tarvitsee fiksausta jotta siiven yläosankin saisi paikoilleen. Lissu on maalannut nukkekotiin samanlaisen lensikkan todella kaunisti puusta tehdyn näköiseksi.
Ylläri pyllärinä sinisestä Mister Magic Suprise munasta tuli samanlainen lentokone, kuin Star Warsista. Tässä lentokoneessa myös sama vika, ettei yläsiiven tapit mahdu alasiiven koloihin..
Tätä punaisena maistelin aiemmin.
Frozen yllätysmuna vastaa Disney munaa maultaan; samasta tehtaasta ja samat raaka-aineet.
Yllätyksenä lumiukon pää Tuosta kyllä saisi nukkekotiin lapsen huoneeseen koristeen.
Rölli muna on maultaan ihan ok halppis suklaata. Yllätyksenä hassun mallinen pupu kännykkäkoru. Tästäkin saisi lapsen/vauvan huoneeseen hauskan lelun rekvisiitaksi.
Dinosauria yllätysmunat valmistaa sama tehdas, kuin Disney ja Frozen munat. Suklaa maistuu samalta. Yllätyksenä perinteinen looppi, jolla katsomalla saan kuvan moninkertaistumaan. Lasiosa voisi toimia vaikka lautasena ja muu osasta tehdä vaikka joulukuusen jalan. ;D
Milky Kid munasta kuoriutui perhonen. Nyt minulla olisi jo kasassa kolme perhosta keijupuistoon rekvisiitaksi. Suklaan maku on poikkeavan makuinen muihin testissä oleviin verrattuna. Maku jakaa mielipiteitä; itse en niin pitänyt, mutta isäntä piti.
Kinder ei pettänyt taaskaan. Söpö kissa sopii sellaisenaan nukkekodin asukkaaksi. Toisesta Kinderistä tuli tytto, jonka voisin nähdä esim. roombox kaupassa myyjänä. Hiukset saa irti, joten nukelle saisi tehtyä itse vaatteet.
Porkkanapiirakka
3 munaa
2,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
3/4 tl soodaa
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
3/4 tl soodaa
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
2 tl kardemumma
4,5 dl hienoksi raastettua porkkanaraastetta
1,5 dl öljyä
4,5 dl hienoksi raastettua porkkanaraastetta
1,5 dl öljyä
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vuorotellen loppujen aineiden kanssa munasokeri vaahdon joukkoon. Paista 175 asteessa n. 35-45 min.
n. 70 g huoneen lämpöistä sulatejuustoa
n. 20g huoneen lämpöistä voita
n. 40 g tomusokeria
vaniljasokeria
1 tl sitruunamehua
koristeeksi manteli- tai pähkinärouhetta
Sekoita sähkövatkaimella kaikki ainekset sekaisin. Lisää tomusokeria ja sulatejuustoa makusi ja haluamasi koostumuksen mukaisesti. Maistelemalla tulee paras kuorrutus. :)
Kuukauden sääkuva näyttää kyllä aika ankealta, verrattuna kahteen edelliseen vuoteen.
23.03.2016 Yöt ovat olleet reilusti pakkasen puolella ja päivisin nollan paikkeilla. Lumitilanne on hieman vaihdellut. |
22.03.2014 "Kyllä on säät vaihdelleet tässä kuukauden sisällä. Edellisellä viikolla oli hyvin keväiset ilmat ja lumetonta (parhaimmillaan +10°C), mutta viikko sitten perjantain ja lauantain välisenä yönä satoi ihan rutkasti lunta ja pakkaset kiristyivät. Nyt kuitenkin eilisen ja tämän päivän aikana lumet ovat taas lähes sulanneet kokonaan pois." Sään vaihteluista voit lukea lisää tästä. |