sunnuntai 18. elokuuta 2013

Pirkka omenapaistos

Eilen tein meille iltapalaksi Pirkka lehden reseptin mukaan omenapaistoksen. Vaahterasiirappi oli päässyt loppumaan joten tein tummaan siirappiin ja päälle laitoin pekaanipähkinöiden tilalle cashewpähkinöitä. Syntyi oikein hyvän makuinen paistos ja etenkin pidin pähkinöistä omenan kera, niitä taidankin jatkossakin omppupiirakoiden päälle ripotella.


Ainekset (8 annosta)
n. 600 g omenoita
1/2 dl Pirkka vaahterasiirappia tai tummaa siirappia
1 tl kanelia

Taikina
150 g voita
1 1/2 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl vanilliinisokeria
1/2 tl leivinjauhetta

Pinnalle       
1 dl (50 g) pekaanipähkinöitä
Vaihe1
Voitele korkeareunainen piirakkavuoka (halkaisija noin 24 cm).
Vaihe2
Leikkaa omenat lohkoiksi, poista siemenkodat ja kuutioi lohkot. Levitä omenat vuokaan. Valuta siirappi ja ripottele kaneli omenoiden päälle. Sekoita omenoita nostellen, jotta ne maustuvat tasaisesti.
Vaihe3
Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää keskenään sekoitetut jauhot, vanilliinisokeri ja leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Vaihe4
Nostele taikina omenoiden päälle ja levitä tasaiseksi kerrokseksi. Ripottele pinnalle rouhittuja pekaanipähkinöitä. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 40 minuuttia. Tarjoa haaleana vaniljajäätelön kanssa.

3 kommenttia :

  1. Teillä on aina kyl kaikenmoisia herkkuja siellä, että tekee mieli tulla kahvittelemaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sun pitääkin tulla kyläilemään joku päivä! :D

      Poista
    2. Niin pitääki! Ilmottelen itestäni. ;D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...