lauantai 29. elokuuta 2015

Minun arkeni

Tällä viikolla Pienen Linnun MakroTex haasteen aiheena on Minun arkeni. Kuvani eivät ole ihan makrokuvia, mutta haasteeseen voi siis osallistua myös ihan tavallisillakin teemaan liittyvillä kuvilla.

Arkiaamuina herätys vaihtelee klo. 05.15-08.45 välillä. En ole aamuihminen, joten yritän pitkittää sängystä ylös nousemista mahdollisimman pitkälle. Aamurutiinit eivät vie paljoa aikaa, kun en edes syö aamupalaa ja isäntä hoitaa hevosten aamutallin. 


Töissä päiväkodissa, päivä vierähtää tällä hetkellä kahdeksantoista 3-5 vuotiaan lapsen kanssa puuhatessa.

Aamukahvin kanssa näkkäriä ja valkosipulituorejuustoa.

Lasten kanssa leikkipiknikillä.

Satuhetki.

Kaappisängyt.

Päiväkahvilla.

Kotiin päästyä syömme lämpöisen ruoan ja illat melkeinpä vierähtävät hevosten kanssa puuhatessa.

Maanantaina erehdyin ratsastamaan caprit ja lenkkarit jalassa; ei hyvä yhdistelmä! Saappaat ja ratsastushousut ne olla pitää.

Tiistain iltalenkki siskon ja Elmo-koiran seurassa.


Kakkahommia.

Hevosten ruokahuoltoa

Meillä käy aika paljon vieraita, joten leipominenkin kuuluu arkisiin askareisiin. Tällä viikolla on vieraillut kahdet (lisäksi vanhempani ja appivanhempani) ihanat vieraat ja tuli tekaistua omppupiirakkaa ja omenavanilijaviinereitä.

Joka illan kohokohta on kuuma suihku lyhtyjen valossa

Nukkumaan pyrin käymään klo. 22-23.00

Pieni Lintu - MakroTex challenge

16 kommenttia :

  1. Värikästä arkea sinulla! Herkullisen näköisiä viinereitä ja kaunis tuo lyhtykuva. Nyt tekisi mieli käpertyä nukkumaan niin kuin tuo Kisu - miten kissat onnistuvatkin näyttämään niin suloisen laiskoilta, että oikeen kateeksi käy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on yläkerta miltein tyhjillään odottamassa remppa-inspistä. Toisessa huoneessa on tuo 120cm sänky, jonka Kisu on nyt hoksannut. Välillä on aivan pakko käpertyä tuon söpöliinin viereen pötköttelemään, jolloin kissa itsekkin pyörähtää aivan kylkeen kiinni <3. :)

      Poista
  2. Kaunis lyhty ja ihanan iloinen arki herkkuineen päivineen. Mukava tuo päiväkodin pöllöpuu.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kovasti tuosta lyhdystä. Isäntä sai sen joskus naapureilta kiitokseksi, kun autteli heitä lumitöissä. Lyhty on paikallisesta sisustusliike Uniikista. <3 Ihastuin kesäpäivystyspäiväkodissa oleviin pöllöihin ja halusin niitä meillekkin töihin. Syntymäpäivätkin piti saada johonkin esille, joten kehittelin tuollaisen vuodenaika/kuukausi pöllöomenapuun. Lapsista on hirmuisen ihana ihastella oma valitsemiaan pöllöjä, joista pienemmät versiot koristavat myös naulakkopaikkoja. :)

      Poista
  3. Hevoset, hevoset...muistan aina lapsuuskotonani olleen Hellun, joka sai eläkepäiviäänkin viettää aika pitkälle huushollissmme maalla.

    VastaaPoista
  4. Oi, onpas monella söpö Ainu-pupu unikaverina. :) Noi puput on niin suloisia! :)

    Kiva pöllöjen puu, jossa vuodenajat vaihtelee - kaunis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sängyn kohdalla, jossa kuvan otin, olivat nämä lapset sinä päivänä pois. Siitä olisi saanut yläsängystä vielä yhden sinisenkin Ainu-pupun kuvaan. "Ainu-pupu nurkkaus.";)

      Poista
  5. Näyttää mukavalta arjelta!

    Ihana tuo kuva sängyistä. Meillä ihan vain kahdelta tytöltä löytyy neljä Ainu-pupua, mutta taitavat ne olla muillakin hyväksi todettuja unikavereita. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä löytyy viideltä lapselta puput. :D Tänään vaihtelin lakanoita, joten jouduin pienen muistitehtävän eteen. Otin pehmolelut syrjään, mutta sitten alkoikin pähkäily mikä kuului kellekkin. Onneksi nuo kaikki on erivärisiä! :)

      Poista
  6. Erittäin mukavalta kuulostavaa arkea!:) Olin aikoinaan itsekin töissä päiväkodissa, mutta totesin, että haluan mielummin opettaa, kuin hoivata.:) On varmaan päiväkoditkin monella tapaa muuttuneet sitten 90-luvun alun.;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin lyhyessäkin ajassa on päiväkotimaailma muuttunut ja muuttuu koko ajan. Lapsiaines on erilaista ja säästöjä pitäisi saada aikaiseksi. Pitää vain yrittää pysyä ajan hengessä, eikä jumittaa vanhoihin kaavoihin. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...