maanantai 3. marraskuuta 2014

Minimuffinsseja koneella

Lauantaina kävimme Lahden kätevä, tekevä, lukeva messuilla. Taas jouduin toteamaan, että liput maksoivat aivan liikaa 12€, eli isännältä ja minulta yhteensä 24€ (plus parkki 5€)! Hintaan nähden messut olisivat voineet olla kattavammat. Minkä takia nykyään kiskotaan kaikista tapahtumista niin mahdottoman kalliita lippuhintoja!?! Viikko sitten olisin vienyt isännän horse showta arki-iltana katsomaan, mutta en raaskinut 70€ maksaa hänen lipustaan, kun innostus tapahtumaa kohtaa ei kuitenkaan olisi ollut ihan samaa luokkaa mitä itselläni. Onneksi tuli sentään tehtyä kesällä ratsastus seurassamme talkootunteja, että seura sponssas lauantain päivänäytökseen matkat ja ison osan lipun hinnasta, niin pääsin edes itse jäähallilla pyörähtämään.

Lauantain messuilla oli paljon sellaisia tekeleitä myynnissä, mitä osaisin itsekin tehdä, joten messukiertely jäi lähinnä ideoiden haalimiseen. Ostin mä sentään aivan ihanan Design Pylsy lande pipon töihin ja siveltimen pieniin maalauskoukeroihin.


Messujen nukkekotiosastolle olisin kaivannut enemmän myyjiä, joilta olisi saanut tuunattavia mini materiaaleja. Ideoita tarjosivat esillä olevat sisustetut nukkekodit ja roomboxit. 





Muffini-grilliä on nyt tullut testattua kahdesti. Oikein loistava vekotin! Täytyy alkaa kehitellä ohjeita, joista tulisi vain juuri se seitsemän pikku-muffinssia. Tein molemmista satseista lakritsi-muffineita, mutta eri taikinoilla. Kuorrutukset olivat samoista raaka-aineista, mutta toiseen ainekset vatkasin. 


Ensimmäisten muffinssien kuorrutteen tein Kinuskikissan lekritsileivoksen ohjeella, mutta käytin Kick patukoiden sijasta hopea toffeeta. Vieraalla oli jo kiire kotiin, joten koristelu tapahtui kovin pikaisesti, mutta kyllä näistä silti ihan kivoja tuli. 


Tämän päivänen ohjeeni oli mielestäni aivan ihanan makuinen, jos vain suinkin on hopea toffeen ystävä. Päällisen keitin edellisenä päivänä!


Muffinit tein tämän ohjeen puolittamalla, mutta silti taikinaa tuli liikaa uutukaiseen minimuffini koneeseeni. Ohje on helppo, kun ei tarvitse muuta, kuin vain sekoittaa aineet keskenään.

Hopea Toffee muffinit (Lakritsimuffinit)

3.5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1 dl kermaa tai muuta nestettä (maito, mehu..)
2 munaa
100g sulaa voita
Hopea Toffeita

Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää joukkoon neste, munat sekä sula voi ja sekoita.
Jaa taikinaa muffinivuokien pohjalle ja laita jokaisen päälle hopea toffee karkki (omat muuffini olivat niin pieniä, että paloittelin toffeet pieniksi paloiksi). 
Jaa lopputaikina vuokiin niin, että karkit peittyvät.
Paista uunin keskitasolla, 200-asteessa 15-20 minuuttia.

Kuorrutteen tein Kinuskikissan halloween-muffinssien ohjeella (myös tämän puolitin).
2 dl kermaa
133g hopea toffeeta

Valmista lakritsivaahtoa varten lakritsikastike edellispäivänä (tai varmista, että se on jääkylmää ennen vaahdotusta – muuten kastike ei vaahtoudu tai muuttuu rakeiseksi). Mittaa kerma kattilaan ja lisää joukkoon hopea toffeet. Kuumenna kiehumispisteeseen ja jatka keittämistä, kunnes lakritsit ovat sulaneet kerman joukkoon. Jäähdytä ja siirrä jääkaappiin. Vatkaa jääkylmä lakritsikastike vaahdoksi. Laita vaahto pursotuspussiin ja pursota muffinssien päälle. Koristele halutessasi esim. raastetulla valkosuklaalla.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...