lauantai 29. joulukuuta 2012

Omatekemät konvehdit

Joulupukki toi vesihaudekattilan, joten päätin kokeilla tehdä omatekemiä konvehteja, kun pukki toi myös useamman fazerin sinisen suklaalevynkin. Sulatin kattilalla levyllisen suklaata ja lisäsin joukkoon kuivattuja hedelmiä ja paloiteltuja pähkinöitä ja manteleita. Massan kaadoin konvehtimuotteihin ja laitoin jääkaappiin kovettumaan. Suklaa irtosi silikonisista muoteista helposti ja tulos oli oikein positiivinen. Näistä yhdistelmistä tuli aivan ihanan makuisia konvehteja! Näitä aion kyllä tehdä toistekkin jo kokeilla eri makuyhdistelmiä. :)




Kisu on ollut hurmoksissa isosta keittiön pöydästämme, jonka kasasimme joulunajaksi, jotta saatiin koko poppoo pöydän ääreen syömään. Pöytäliina ei pysynyt pöydässä, kuin jouluaaton ja tablettejakin on saanut pöydän alta kaivella. Pöydällähän kissa ei saisi olla, mutta pyrähdykset pöydällä tapahtuvat niin nopeasti, ettei  edes kiissaa kerkiä sanomaan. Kannettavan tietokoneen näppäimistön päälle Kisu kuitenkin parkkeeraa itsensä tyynen rauhallisesti, ihan kuin se olisikin hänen sallittu makuupaikkansa. 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...