sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Ratsastussimulaattori-Simo

Seuramme Nastolan Urheiluratsastajat palkitsi aktiivisia talkoolaisia ratsastuskerralla hevossimulaattori-Simolla. Kyllä oli jännittävää. Ratsastus kesti puoli tuntia ja lopussa oli kahden minuutin istuntakoe. Kokessa Simo kulki kaikissa askellajeissa ja tarkoitus oli itse vain nauttia kyydistä mahdollisimman eleettömästi. Laite tulosti kokeesta raportin jossa näkyy oikeassa laidassa pohkeiden tuntuma hevosen kylkeen ja ohjastuntuma. Vasemmassa laidassa on istunnan liikehdintä sivusuunnassa, ja alhaalla istunnan liikehdintä eteen- taakse suunnassa. Pallukan sisällä puolestaan näkyy ratsastajan painopiste koko homman aikana. Koe paljasti miksi en halua kilpailla ratsastuksessa. Vielä sen kaksi minuuttia kestin hengittämättä, mutta en kestäisi kokonaista koulurataa. Olen niin jännittävää sorttia, että tuo kaksi minuuttia tuntui hirmuisen pitkältä ajalta ja keskittyminen alkoi herpaantumaan ja varmaan olisin pökrännyt, jos olisi kestänyt vieläkin pidempää. :D Tulokseen olen kuitenkin hyvin tyytyväinen. Istunnassani ei ole kuulemma juuri korjattavaa, mutta ongelmani on kädet ja sen jo tiedostinkin. Olen kädet reisillä ratsastaja. xD 



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...