maanantai 17. maaliskuuta 2014

Buzzador Teho Sport proteiinipatukka

Pääsin Buzzadorina Teho Sport proteiinipatukka kampanjaan mukaan. 

Testattavaksi/ystäville jaettavaksi saan suklaanmakuisia Teho sport proteiinipatukoita:
Suklaanmakuinen TEHO Sport proteiinipatukka on koostumukseltaan suussa sulavan herkullinen ja patukan rapea kuori takaa makunautinnon vailla vertaa. Tuotteen proteiinipitoisuus on huima 40% ja sokeria siinä on vain 1,5g per patukka. Tuote on siis erittäin runsasproteiininen ja vähäsokerinen. TEHO Sport proteiinipatukat sopivat niin treenin jälkeiseen palautumiseen kuin lihasmassan kehittämiseen.


Vaikka minuun ei ole mikään liikuntakärpänen puraissut, niin tulee päivittäisissä tallitöissä ja hevosten liikutuksissa ihan mukavan verran liikuttua. Syön omasta mielestäni melko terveellisesti ja monipuolisesti, mutta silti välillä tuntuu ettei se riitä. Etenkin aamuisin on usein sellainen olo, kuin olisi jäänyt jyrän alle tai, että kropasta olisi kaikki mehut puristettu irti. Mieli on tehnyt proteiini-valmisteita kokeilla, mutta tähän asti ovat saannet jäädä tyyriin hinnan vuoksi kaupan hyllyille. Siispä odotan kampanjapaketin saapumista innolla.
Tästä lisätietoa Teho Sport patukoista.

Buzzador on suosittelumedia, johon liittymällä voit päästä mielenkiintoisiin ja hauskoihin kampanjoihin mukaan, joissa saa ilmaiseksi tuotteitta testattavaksi ja ystäville jaettavaksi. Buzzador perustuu vapaaehtoisuuteen, eikä mihinkään kampanjaan ole pakko lähteä mukaan. Tuotteista tulee kertoa oma rehellinen mielipide ja jakaa kokemuksia tuotteista myös eteenpäin.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...