perjantai 19. syyskuuta 2014

Hopotuksessa Bepanthen Anti-Exem Creme

Pääsin Hopottajana mukaan Bepanthen Anti-Exem kampanjaan mukaan, testaamaan voidetta maksutta. Lisäksi sain myös kolme tuubia ystävilleni jaettavaksi.


Bepanthen Anti-Exem Creme on tehokas kortisoniton vaihtoehto kutisevan ihon, erilaisten ihoärsytysten ja allergisten ihoreaktioiden päivittäiseen hoitoon. Voide sopii koko perheelle. Bepanthen Anti-Exem Creme lievittää tehokkaasti kutinaa sekä lisäksi elvyttää ihon sarveiskerrosta, jolloin raapimisen tarve vähenee ja iho voi alkaa parantua.


Kun ilmoittauduin kampanjaan mukaan, nilkassani oli ihottumaläiskä, joka oli ainakin vuoden päivät vaivannut. Ajoittain raavin sen vereslihalle asti. Kävi kuitenkin niin, että kuukauden kestävän kesäloman aikana kutina lakkasi ja ihottuma parani itsekseen, juuri ennen tämän kampanjan alkamista.

Onnistuin kuitenkin saamaan itselleni flunssan. Nenänalunen ja huulet rohtuivat niistämisestä. Löytyipä siis tälle rasvalle testikohde. Rasva oli kasvoille miellyttävän kevyen tuntuista, eikä aiheuttanut aknea. Apuakin siitä oli.


Mikä on Hopottajat?
Hopottajat on suosittelumedia, johon liittymällä voit päästä testaamaan tuotteita ilmaiseksi ja jakaa niistä tuotearvioita ja suosituksia eteenpäin. Hopottajiin voi liittyä kuka vain täysi-ikäinen ja kaikki pääsevät mukaan. Jos innostuit liittymään mukaan, käytäthän rekisteröityessäsi suosittelukoodiani HOP10658 ;)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...