tiistai 23. syyskuuta 2014

Kymmenen kuvaa kesään

Kyllä on taas lähdettävä kymmenen kuvaa kesään haasteeseen mukaan. Viime vuoden kuvat näet tästä. Kuvauskohde saa pysyä samana, mutta kuvauspäivä siirtyi päivällä eteenpäin (ärsyttävää; mun piti ottaa jo eilen ensimmäinen kuva, mutta unohdin!). Haaste toimii myös samalla ainakin itselleni hauskana sääpäiväkirjana. ;)

Syksy tuli kerta rysäyksellä eilen. Osassa Suomea on maahan satanut jo ensilumikin. Ilma on hyytävän kylmä: kosteaa ja kovaa tuulta. Lämpömittari näyttää vain +3°C. Vielä lauantaina saimme nauttia lähes hellelukemista, kun mittari näytti plus kahtakymmentä. 

23.09.2014
Tämän haasteen saa ottaa kuka tahansa vastaan. Ideana on ottaa kymmenen kuukauden ajan valokuva, aina kuukauden samana päivänä, samasta kohteesta, syyskuusta eteenpäin. Kymmenen kuvan päästä pitäisi olla kesä. :)

2 kommenttia :

  1. Onpa loistava haaste. Mä olen ollut tässä bloggailussani haasteisiin liitten varsinkin tosi laiska, mutta yritän vastata tähän ja vieläpä kahdella sarjalla, toisen Pikku-Muru projektin puitteissa, ajatella että kymmenennen kuvan kohdalla varsa on jo parikuinen :) ja toisen Maallepako blogini puitteissa. Ekat kuvat otettu tänään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mm. kiva katsella jälkikäteen, millaiset ilmat on milloinkin ollut. Muisti, kun on niin huono, ettei sitä enään muista edes millaiset ilmat viime keväänä oli. Sääpäiväkirjana tää haaste on siis tosi kiva! :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...