sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Ensimmäinen kouluvalmennuksemme

Ratsastuksenopettajani kysyi keskiviikkona, että milloin tulen Tirpan kanssa tunneille. Vastasin, etten uskalla. Nyt mä sitten kuitenkin jo löysin meidät Suski Suomela Fagerströmin kouluvalmennustunnilta. 
Tippa on tuntunut kentällä ratsastaessa todella kivalta, mutta ei mulla ole ollut hajuakaan, miltä se maastakäsin muiden silmissä näyttää.
Lastaukseen varasin rutkasti aikaa. Sain siskoni apuun, joten hepo pysyi jo kopissa kolmannen yrittämisen jälkeen. Se on ärsyttävästi keksinyt, että koppiin voi kyllä mennä reippaasti, mutta sieltähän voi peruuttaa ihan yhtä nopeasti poiskin.
Olimme siis valmennuspaikalla hyvin hyvin ajoissa paikalla..


Tunnilla oli mukana kaksi muutakin ratsukkoa, joihin Tippa suhtautui yllättävän hyvin (ei edes yrittänyt listiä niitä!). Alkuun tamma oli hyvin jännittynyt. Ympäriltä kuului paljon hälinää (juoksevia lapsia, tarhassa laukkaavia hevosia, autoja jossain, vesipumppu..). Se oli vahva suustaan ja heitti muutaman kerran peräpäätä ilmaan. 
Videolla olevan harjoituksen aikana Tirppa alkoi rentoutumaan ja tuntumaan kotoisammalta. Hieman ymmärsin tehtävän väärin. Ope sanoi, että mun kohdalla kääntöpisteet, sen piti varmaan sanoa, että hidastukset. No, mutta hidastuksia me teimme. ;D 


Ope oli kovin kiltti; saimme oikeastaan vain posetiivista palautetta. Hepo on hyvässä mallissa. Olen tehnyt sen kanssa hyvää työtä ja saamme jatkaa samalla tavalla. Kovasti Tirppa sai kehuja hyvästä tahdista ja siitä kuinka hyvin se kantaa itsensä. 
Laukkatyöskentelyä on tuolla omalla kentällä kovin vaikea harjoitella, joten täytyy siihen ruveta maastossa kiinnittämään enemmän huomiota. Valmennuksessa laukat nousi- ja siirtymiset takaisin raviin ja käyntiin ihan ok, mutta laukka on vielä kovin voimatonta ja työstämistä se vielä vaatii paljonkin. 
Teimme myös vähän väistöjä. Niistäkin Tippa suoriutui ihan ok, mutta kotioloissa tuntuvat helpommilta. :)
Tästä jäi kyllä hyvä fiilis ja varmaankin jatkoakin on tälle luvassa.. 

4 kommenttia :

  1. Voi Tirppanaa. Sehän menee erittäin mallikkaasti. :)
    Ja tunnistin paikan viimeistään tosta junaradasta. Piti hetki miettiä, kun meitin aikana kentällä ei ollut aitoja! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tirppa. <3 Sun pitää kyllä tulla kokeilemaan sillä menoa joku päivä, niin ehkä ymmärrät miksi tunneilla käyminen meinaa vähän tökkiä. ;) Tuo kenttä oli kyl nyt kiva aitojen kanssa! :)

      Poista
  2. Enhän mä uskalla. Pilaan vielä koko hienon nuoren. :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...