sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Sää postaus ja inkiväärimehua

Mun on tehtävä ainakin itseäni varten postaus säästä, jotta muistan ensi talvena millaiselta tämä talvi näytti. Kelit ovat todellakin vaihdelleet.

Nyt, kun katsoo ikkunasta ulos niin aurinko paistaa ja mittari näyttää kolmea miinus astetta. Äkkiseltään katsottuna sää näyttäisi olevan mitä parhain ulkoilukeli. Tuuli on kuitenkin niin voimakas, että ei tee mieli paljoa ulos astua. Voidaan varmaan puhua miltei myrskytuuli lukemista. Eilen mittari oli plussan puolella, räystäiltä tippui vesi ja ilmassa oli jo kevään tuntua.

Kuvattu keittiön ikkunasta 8.2.2015

8.2.2015 puolen kilsan peltoradan on tuuli miltei pyryttänyt umpeen.

Yritin kuvata heppojen "leikkikentällä" tuulen pöllyttämää lunta, mutta eipä se juuri videolla näy. Kuvaus on hyvin huteraa, juuri sen naamalleni pöllyävän lumen ja voimakkaan tuulen vuoksi. :D


Pihapolku 4.2.2015

Vielä keskiviikkona oli hyvin hyvin talvisen näköistä. Saimme todellakin nauttia lumesta.

4.2.2015

4.2.2015

Takapiha 4.2.2015


90v mummini tekee usein inkiväärimehua ja en kyllä muista nähneeni sitä koskaan kipeänä! Löysin ohjeen Voicen sivuilta, mutta meillä ei ollut sitruunaa, joten korvasin sen appelsiinilla. Muistan mummon sekoittaneeni raa`an inkiväärimehun joskus appelsiinimehun joukkoon. Vahvaahan tuosta tuli vaikka sitä laimentaakin. Inkivääristä tulee chilimäistä potkua. Sokeria tuossa ohjeessa on myös aivan liikaa. Seuraavan kerran en taida laittaa ollenkaan sokeria, enkä välttämättä laita hedelmiäkäänř, vaan laimennan sitä sitten tuoremehulla. Tuotakin mehua laitoin tuoremehun joukkoon ja se oli kyllä hyvää. :)

Inkivääri:
-vähentää kipua ja tulehdusta
-lievittää reuman oireita ja edistää nivelten notkeutta
-helpottaa vatsavaivoja, ilmavaivoja, kuukautiskipuja ja puree myöa flunssaan
-parantaa verenkiertoa, poistaa turvotusta ja nestettä, lisää hieneritystä
-auttaa astman hoidossa poistamalla keuhkoista limaa
-puhdistaa sisäelimiä ja ihoa.


Runebergin päivän iltana innostuin tortut vääntämään. Seuraavan kerran täytyy nämä muistaa leipoa jo edellisenä päivänä, niin kerkiävät maustumaan paremmin. Vadelmahillokin piti korvata mustikkahillolla.


Myylle ostin ahkion. Eilen jo käytiin sitä ponin kanssa testaamassa. Oli kyllä hirmuisen hauskaa ja kikattelin peltolenkillä itsekseni ihan ääneen. Poni oikein kiihdytteli mutkiin, joten sain ihan tehdä töitä pysyäkseni kyydissä. Tuohon olisi kiva kehitellä aisat...


Tirppana on voinut hyvin viime viikkoisen ähky-episodin jälkeen. Veden juottamiseen olen yrittänyt kiinnittää tarkemmin huomiota, mutta muuten ollaankin sitten heppailtu ihan normaalin tapaan; ratsasteltu ja ohjasajettu. Nyt kyllä taas tuntuisi, että tammalla on menossa pienoinen kasvupyrähdys. Etupää tuntuu niin kovin etupainoiselta. Pitäisi myös hommat uudet kuolaimet. Nykyiset kuolaimet tuntuvat hiertävän suupieliä, joten vaihdoin sille väliaikaisesti ravinivelet. 

Viime aikoina olen myös pähkäilyt satulan sopivuutta, kun nykyinen meinaa vähän pyöriä. Menin toissa päivänä loppukäynnit ilman satulaa ja totesin, että ei tämä tamma mitään uutta satulaa tarvitsekaan. Se, kun näyttää ainakin omiin silmiin istuvankin niin hyvin, se on tamman löysä selkänahka mikä siinä alla keinuu! :) Ilman satulaa meno oli kamalaa! Eilen totesin teoriani oikeaksi; panostin omaan istuntaani ja pidin hevosen suorana allani. Eli, jos satula tuntui kallistuvan; muutin vain omaa istuntaani ja suoristin hevosta niin satulakin suoristui. 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...