sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Hyvää itsenäisyyspäivää!


Tällä viikolla olen testaillut Buzzadorilta saamiani uusia Air Wick Life Scents tuoksuja ja väriä vaihtavia kynttilöitä. Kynttilöiden mainoksen olet varmaan jo pongannut tv:stä.



Ensivaikutelmalta kynttilät tuoksuivat kovin vahvoilta ilman tulta. Mielestäni tuoksu kuitenkin miedontuu miellyttävämmäksi kynttilän palaessa. Jos olisin näitä kaupassa tuoksutellut, olisivat saaneet jäädä kaupan hyllylle. Nyt, kun olen näitä testaillut, olen alkanut todella pitämään näistä. Pitkään en tykkää näitä polttaa ja säilyttääkin pitää tiiviisti; alkaa muuten käymään päähän, mutta pieni polttaminen saa jäämään huoneeseen kivan raikkaan tuoksun. Tai niin, kuin mainoksessakin näillä saisi aika kivan spa tunnelman kylpyhetkeen.

Erityisesti tykkään nuista kahdesta kynttilästä, jotka eivät vaihda väriä ja ovat kauniissa lasipurkissa. Air Wickin etiketeistä tulee mieleen wc raikastimet ja puhdistimet, mutta ne sai onneksi siististi pois (itsenäisyys päivän kuvassa). Sain neljä kynttilää, joissa kahdessa on sama tuoksu. Tuoksua vaihtavaa ominaisuutta en kyllä tunnistanut. Väriä vaihtava ominaisuus käynnistyy automaattisesti, kun kynttilän sytyttää. Väriä vaihtavien kynttilöiden kuoseista en oikein pidä; voisivat olla neutraalimpeja. 
Olen päässyt Air Wickin kynttilöitä aiemminkin buzzaamaan ja siitä voit lukea lisää tästä.


Turquoise Oasis
Ympäröi itsesikoskemattoman turkoosin sinisen sataman kauneudella,joka tuoksuu ajopuulle, suolavedelle ja lämpimälle tuulelle.



Mystical Garden
Lähde löytöretkelle salaiseen puutarhaan, jossa tuoksuu auringon kypsyttämät vadelmat, kukkivat ruusut ja vaahtokarkit.



Summer Delights
Tuo kesän parhaat puoletkotiisi tämän leikkisän ja hauskan tuoksun mukana, jossa yhdistyvät raikkaat valkoiset kukat, makea meloni ja vanilja.



Buzzador on suosittelumedia, johon liittymällä voit päästä mielenkiintoisiin ja hauskoihin kampanjoihin mukaan, joissa saa ilmaiseksi tuotteitta testattavaksi ja ystäville jaettavaksi. Buzzador perustuu vapaaehtoisuuteen, eikä mihinkään kampanjaan ole pakko lähteä mukaan. Tuotteista tulee kertoa oma rehellinen mielipide ja jakaa kokemuksia tuotteista myös eteenpäin. Sivupalkin Buzzador tunnisteesta näet mitä kaikkea kivaa itse olen päässyt testaamaan.


TAAS voi vain todeta, että viikko meni. Alkuviikko meni leväten viisaudenhampaan ja alkavan flunssan johdosta. Leikkaushaava on parantunut hirmuisen hyvin. Perjantaina ilmaantui pienellä viiveellä kaunis mustelma leukaani. Torstai-iltana meillä oli töissä päiväkotiryhmäni joulujuhla, joten ihan hyvä ettei mustelmaa vielä silloin näkynyt. ;D Kolmen tikin pitäisi viikon verran pysyä paikoillaan, mutta ensimmäinen irtosi jo perjantaina. Edellisen kerran viisaudenhampaan poistossa tikki irtosi jo samaisena päivänä ja jouduin käymään päivystyksessä uudelleen tikattavana. Se oli niin hirveä kokemus, että tällä kertaa luotan, että haava saa parantua ilman tätä uupuvaa tikkiä. Ei siitä mitään vertakaan tullut; pieni kolo vain. Itseasissa juuri se tikki eniten aiheutti tuntemuksia ja kun se on pois, suussa tuntuu paremmalta. :P 

Eilen herkuteltiin ihanilla pizzapuusteilla, eli pizzaa poikkeavassa muodossa. Täytteenhän voi kasata ihan oman maun mukaan.

Pizzapuustitaikina

2 dl maitoa
25 g hiivaa
1 tl sokeria
ripaus valkosipulijauhetta ja ripaus suolaa
1 kananmuna
0,5 dl auringonkukka öljyä
2 dl sämpyläjauhoja
n. 3 - 4 dl vehnäjauhoja

Liota kädenlämpöiseen maitoon hiiva. Lisää sokeri, valkosipulijauhe, suola, kananmuna, öljy ja sämpyläjauhot ja sekoita tasaiseksi. Alusta taikikakoneella tai käsin loput jauhot. Kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.

Leivontaohje kuvin löytyy esim. tästä.


Jälkkäriksi isännän tekemiä jouluisia korvapuusteja. Nam! Super hyvä pullaohje löytyypi tästä. Tällä kertaa fudgen korvasi rusinat ja sokeroidut appelsiinin kuorenpalat ja taikinassa oli hieman piparimaustetta.



Itsenäisyyspäivän sää oli aika kamala. Pimeää. Vettä on satanut ja iltaa kohden vain koventunut. Lämpömittari näytti parhaimmillaan lähes plus kymmentä astetta! Tulipahan koristeltua tallin pikkujouluihin heppapipareita. Vin vink lukijoille; pikkujoulumainos löytyy sivupalkista! ;)


2 kommenttia :

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...