Ilta alkoi hämärtämään ja vettä satoi kevyesti. Pisarat pitivät vaimean ääneen osuessaan heijastinliivini olkaimiin. Ympärillä oli rauhaisaa ja hiljaista. Kaukaanta alkoi kuulua lähestyvä hanhiparven ääni. Hetken kuluttua satakunta vaakkujaa ylitti meidät ja katosivat yhtä nopeasti. Tie muuttui pehmeämmäksi ja siirryimme raviin. Ponin korvat osoittivat sen olevan mielissään ja jouduin toppuuttamaan äänellä, että rauhallisempikin vauhti riittäisi. Annoin vauhdin viedä ja pistin hetkeksi silmät kiinni näkyvyyden sumentuessa. Siirtyessämme takaisin käyntiin, poni pärskähti tyytyväisenä. Loppumatkaksi siirryin kävelemään ponin vierelle ja poni käveli kotiin vapaana. Voiko parempaa ulkoilukaveria toivoakkaan? Se antaa mielen levätä rauhallisella olemuksellaan, se kuuntelee loputtomasti höpötyksiäni.. Se on niin kultainen poni!
Kuvissa meidän tuleva Chishu, eli Kisu kissamme.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti