sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Omatekemät suklaapatukat



Tällaisia kinuskitäytteisiä suklaapatukoita tuli kokeiltua tänään ja ihan onnistunut kokeilu olikin! Maultaan muistuttaa aavistuksen Twix-patukkaa. Ulkonäköön ei tällä kertaa tarvinnut niin panostaa, kun herkut tulevat katoamaan ihan omiin suihimme.

Keksipohja:
5dl vehnäjauhoja
1,5dl sokeria
ripaus suolaa
225g voita

Kinuski:
1prk kondensoitua maitoa
1rkl voita
n. 1rkl fariinisokeria

suklaakuorrute:
300g maitosuklaata

Sekoita jauhot, sokeri ja suola monitoimikoneessa. Lisä joukkoon voi pieninä kuutioina. Anna koneen sekoittaa massa tasaiseksi. Painele taikina levyksi levinpaperilla päällystetylle pellille. Paista kullanruskeaksi uunin keskitasolla  180°C n. 20min. Anna jäähtyä.

Kaada kondensoitu maito paksupohjaiseen pinnoitettuun kattilaan ja lisää joukkoon voi ja fariinisokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä, koko ajan hyvin sekoittaen 15min. Kaada valmis kinuski keksipohjan päälle. Anna jäähtyä. Paloittele jäähtynyt levy haluamasi kokoisiksi paloiksi. Sulata suklaa vesihauteessa ja levitä palojen päälle. Halutessasi voit koristella patukat esim. kookoshiutaleilla tai murskatuilla suolapähkinöillä.






4 kommenttia :

  1. Sulla on kyllä ihana elämänmakuinen blogi : )
    Yksinkertaisia, pieniä suuria asioita! Mä tykkään ja jään lukemaan.
    Itselläkin on salainen haave asua joskus vielä maalaismaisemissa,ja hevosten lähellä, toinen puolisko on vähän eri mieltä... ehkä joskus. : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu älä lakkaa haaveilemasta, kyllä se mies voi vielä päänsä kääntää! ;) Kiva, että blogi miellyttää ja tervetuloa lukijaksi! :)

      Poista
  2. Ai mahoton näitä sun reseptejäsi... *kuola valuu*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä parasta tämäkin ohje on sangen helppo. Mä en ole mikään jauhopeukalo ja silti olen onnistunut. Nämä patukat vei aikaa, mutta ovat hyvin helppotekoisia. Suosittelen kokeilua, jos makeasta tykkää! Maistuvat nyt seuraavana päivänä vieläkin paremmalta. Nam! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...