tiistai 23. helmikuuta 2016

Monenlaisia herkkuja ja Myykin sai postia

Katsokaapas mitä posti toi Myylle. ;D Myy on toiminut päiväkotiryhmäni kummiponina. Olen kertonut Myyn arjesta Muksunetissä ryhmän omilla sivuilla ja poni vieraili lasten luonakin ja kaikki pääsi kärry kyytiäkin kokeilemaan.


Lauantaina appivanhemmilta tuli muutama kennollinen kananmunia, kun olivat olleet kaupassa kuulemma niin halpoja. Meidän piti syödä sinä päivänä täytettyjä tortilloja, mutta ne vaihtuivatkin sitten kymmenen munan kinkkumunakasrullaan. Munakasrullaa ei olekkaan aikaisemmin tullut maistettua, mutta tämä oli kyllä todella hyvää!


Munakasrulla
10 kananmunaa
1,5 dl maitoa
1 dl vehnäjauhoja
suolaa

Vatkaa kulhossa kananmunien rakenne rikki. Sekoita joukkoon vehnäjauho, maito ja suola. Kaada seos leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista 200 asteessa n. 30 min. 
Levitä hieman jäähtyneen munakkaan päälle haluamasi täyte ja kääri se kääretortun tavoin rullalle.



Maanantain ruokana oli Myllyn Parhaista Pannukakkujauhoista valmistettua broileripannukakkua. Myös tästä tuli todella hyvää! Sain kyseistä jauhoseosta kaksi pussillista Hopottajilta testattavaksi. Jauhoseokseen lisäsimme maitoa, paistettuja maustamattomia broilerinsuikaleita, kuullotettuja sipulin ja keltaisen paprikan suikaleita, salaattijuustoa, mustapippuria, broilerimaustetta ja meiramia.

Mikä on Hopottajat?
Hopottajat on suosittelumedia, johon liittymällä voit päästä testaamaan tuotteita ilmaiseksi ja jakaa niistä tuotearvioita ja suosituksia eteenpäin. Hopottajiin voi liittyä kuka vain täysi-ikäinen. Jos innostuit liittymään mukaan, käytäthän rekisteröityessäsi suosittelukoodiani HOP10658 ;) Itse olen hopottajana päässyt maistelemaan ja testailemaan mm. muroja, gratiineja, pitaleipälastuja, siikamurekepihvejä, Bepanthen rasvaa, voitaikinataskuja, suklaataikinoita ja kylpyhuoneen pesusettiä. Vastailen myös mielelläni askarruttaviin kysymyksiin, koskien hopottamista.


Kyllä meillä ihan kunnon ruokiakin syödään.. ;)


Ja sitten taas välillä vähän herkutellaan. :P


Suklaakurssilta sain levyn ruusunnuppusuklaata. Tätä en ollutkaan aikaisemmin maistanut. Maku tulee aidosta ruususta ja kyllä se ihan ruusulta maistui, vaikka en aikaisemmin ruusua olekkaan maistanut. :D En ehkä ihan levytolkulla tätä söisi, mutta pala tällaista suklaata kyllä kruunaisi jonkin leivonnaisen!



Eilen äitini pisti potkua ministelyihini. Niin kuin aikaisemminkin olen maininnut, niin kipsatun koiven ja keppien kanssa materiaalien haaliminen kaapeista on kovin työlästä ja tuskastuttavaa... 

Kangaskauppani sai vihdoin kaipaamansa kankaan leikkaamispöydän ja lehtitelineen. <3



Askarteluhuoneeni hieman vissiin valskaa, kun niin komeat jääpuikot ikkunan takana koreilee. ;)


Tänään onkin taas kuukauden sääkuvan aika.

23.02.2016
No nyt on ainakin lunta! Lämpötila on pysytellyt nollan kieppeillä. Tänään vähän aurinkokin hetkittäin näyttäytyi.

23.02.2015
"Maata peittää ohut uusi puhdas lumikerros. Viime päivinä lumi on ollut jo kovasti pois sulamassa päin. Lämpötilat on pidellyt plussan puolella ja vettäkin on sadellut."

22.02.2014

10.02.2016 Vaikka nyt on lunta maassa, niin kuun alkupuolella kerkesi näyttämään tältäkin.


Tämän päivän iltapalana nautimme vohveleita. ;)

2 kommenttia :

  1. Milloin saat kipsin pois jalasta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksitoista viikkoa tätä pitäisi jalassa ainakin pitää. Pääsiäisviikolla on seuraava kontrolli ja jos vaikka sitten saisin alkaa vähän varaamaan painoa jalalle, luulisi että siihenkin harjoitteluun tarvitsen vielä kipsiä. Eli tarkaa päivää koska kipsistä pääsen kokonaan eroon en tiedä. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...