torstai 8. marraskuuta 2012

Ensiasunto


Istahdin eilen toviksi vanhan pöytätietokoneemme ääreen ja tutkiskelin kuvatiedostoja. Sieltähän löytyi vaikka mitä, mitä voisin täälläkin esitellä. Tässä postauksessa tahdon esitellä kuvia ensiasunnostamme.  Asunto oli hyvänmallinen rivitalokaksio, joka ei olisi muuttaessamme remonttia kaivannut, mutta vaihdoimme tapetit ja maalasimme valkoiset pinnat hieman rusehtavalla sävyllä. Eteisen puun mallisen naulakon olen itse tehnyt (malli kopioitu ruotsalaisesta Tree-naulakosta).  Tuossa asunnossa tuli reilu neljä vuotta asusteltua, kunnes muutimme viime keväänä nykyiseen kotiimme. Tällä hetkellä ei tästä kodista kovin sisustuksellisia kuvia saa otettua, kun hevostallin remontointi on ollut etusijalla, mutta toivottavasti vielä jossain vaiheessa tämänkin torpan ilmettä päästään uudistamaan. Himoitsen kyllä jo kovasti päästä sisustamaan (hillityn maalaisromanttisella tyylillä). Etenkin tähän aikaa vuodesta, kun olen jouluihminen, niin haaveilen pääseväni näpertämään ”täydellistä” (oman näköistä) joulukotia, mutta ehkä sitten jo vuoden päästä se jo onnistuukin. Viimeisin kuva on viimejoululta. 







Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...